Puheenjohtajan tiedote 19.10.2020

Turun Voimistelijat Ry

KORONAN VAIKUTUKSISTA TOIMINTAAMME

Varsinainen toiminta

Koronaepidemian takia toimintamme keskeytyi keväällä. Kesällä pelasimme lentopalloa ulkona viranomaisohjeistuksia noudattaen. Pelaajia oli mukana kiitettävästi lähes edelliskesien lukumäärien mukaan.

Liikuntapaikkoja koskevien rajoitusten poistuttua loppukesästä johtokunta päätti, että syksyn toiminta aloitetaan entiseen tapaan eli avajaisilla Isoisten Avantouimareitten majalla 7.9. ja sen jälkeen normaalilla ohjelmalla eli jumpat ja lentopalloa maanantaisin Puolalanmäen koululla, tiistaisin Virastotalolla, torstaisin Aninkaisten koulun salilla ja perjantaisin taas Virastotalolla. Kaikille paikoille annettiin viranomaisten suositusten mukaiset ohjeet toiminnasta tartuntariskien välttämiseksi. Osallistumiseen painotettiin henkilökohtaisten ratkaisujen tekemistä.

Osallistuminen syksyn tapahtumiin on ollut varovaista. Noin kolmannes aikaisemmista osallistumisista on toteutunut. Ketään emme painosta osallistumaan, mutta korostamme toimintamme olevan kaikkien ohjeistusten mukaista. Ikävä kyllä Varsinais-Suomessa epidemia on kiihtymisvaiheessa, josta saattaa seurata uusia rajoituksia mm joukkoliikuntaan sisätiloissa. Seuraamme tilannetta aktiivisesti.

Vaikutus talouteen

Sisäliikuntapaikkojen sulkeminen keväällä toi säästöjä vuokriin ja tämän vuoden taloudellinen tulos tullee tyydyttäväksi.

Tuleva vuosi on haasteellinen, jopa vaikea. Menopuolella ei ole odotettavissa säästöjä. Tulopuolella tiedetään jo, että jäsenmaksuissa ja salinkäyttömaksuissa tulee merkittävät alenemat. Samoin kaupungin toiminta-avustus laskee kolmannekseen, koska toimintasuoritukset vähenevät radikaalisti. 

Mitään lisärahoitusta ei toistaiseksi ole keksitty. Konkurssi ei kuitenkaan uhkaa, koska taseessa on sijoituksia, joita voidaan tarvittaessa vapauttaa.

Tavoitteita

Jokainen jäsen voi auttaa,

jotta osallistuminen toimintaan aktivoituu, sillä on vaikutusta salimaksukertymään ja kaupungin avustukseen.

jotta jäsenet palaavat toimintaan ja hankkivat uusia jäseniä.

Liikunnan terveysvaikutukset eivät ole kadonneet mihinkään ja paluu liikkumaan auttaa jäsen- ja salimaksukertymään positiivisesti.

Poikkeusoloissa on lisättävä tiedottamista jäsenille mm rajoitusten ja suositusten muutoksista ja oikeasta tulkinnasta.

Seura täyttää 95 vuotta marraskuun 19. päivä. Valitettavasti koronatilanne on sellainen, että johtokunta joutui toteamaan, että juhlapäivää vietetään vain liikunnan merkeissä.

19.10.2020 Keijo Haukioja