Toisinaan asiat osuvat kerta kaikkiaan kohdalleen. Aurinkoinen alkukesän sää, aiheena luontoretki Ruissaloon ja käytössä asiantunteva opas. Kaikki nämä asiat olivat samassa valmismatkan paketissa. Honkapirtin pysäköintialueelle kerääntyi aamuvirkeä yli 20 osallistujan joukko valmiina täydentämään aikanaan vajavaisiksi jääneitä luonnontiedon opintojaan. Tapahtuma houkutteli osallistujiksi myös muutamia sellaisia seuratovereita, jotka eivät viime aikoina ole muutoin enää osallistuneet säännöllisiin liikuntatapahtumiimme.
Alkukesän puhkeava vehreys ja lehtojen linnunlaulu tervehtivät meitä, kun lähdimme 3 tunnin kierroksellemme. Oppaaksemme oli lupautunut seuramme jäsen Jarmo Kalevi Laine, joka teki työuransa Turun kaupungin palveluksessa. Luonnonsuojelutarkastajan työssä hänellä oli mahdollisuus paneutua erityisesti Ruissalon luontoon, sen linnustoon, kasvistoon ja eläimistöön.
Tutkimusmatkailijaryhmämme seurasi kyllä erittäin valppaana Jarmon kertomuksia eri kohteissa. Silti rohkenimme pyytää häneltä vielä lyhyttä asiantuntijakertomusta siitä, millaisen kierroksen teimme ja mitä kohteita pysähdyimme tarkemmin havainnoimaan. Seuraavassa hänen referaattikirjoituksensa aamupäivän reissustamme:
Jarmo K. Laine:
Retkemme tavoitteena oli kunnon kohentamisen lisäksi suorittaa lyhyt oppimäärä Ruissalon luonnosta ja kulttuurihistoriasta. Kierros alkoi Honkapirtiltä ja suuntautui Rantapromenadin kautta Kansanpuistoon, sieltä Kasvitieteelliseen puutarhaan ja lopuksi Choraeuksen lähteen kautta takaisin lähtöpisteeseen.
Ensimmäisellä pysähdyksellä Härkälänlahden kohdalla katselimme EU:n Life-projektin tuella alkuun saatettua rantaniityn hoitokohdetta, jossa kesäkaudella laiduntaa joukko lihakarjaa. Tässä vaiheessa kevättä ei karja vielä ollut paikalla. Sen sijaan Ruissalossa nykyään säännöllisesti pesivä kurkipariskunta niityllä nähtiin.
Seuraavilla pysähdyksillä saatoimme todeta, että satakielet ja mustapääkertut olivat jo saapuneet Ruissaloon. Huomasimme myös kirjosiepon runsauden. Joka puolella kuului lajin innokasta laulua. Kirjosieppo onkin nykyisin Ruissalon toiseksi runsain lintulaji, joka häviää enää niukasti peipolle.
Kohta saavuimme Rantapromenadille, jonka varrella ihastelimme Ruissalon komeinta huvilagalleriaa. Turun palon (1827) jälkeen porvaristo ehdotti, että Ruissalo lohkottaisiin palstoihin, joille voitaisiin rakentaa huviloita. Vuonna 1845 senaatti päätti, että Ruissalon hallinta luovutetaan kaupungille ikuisiksi ajoiksi. Tämän jälkeen saari lohkottiin 49 palstaksi, jotka huutokaupattiin turkulaisille. Suuri osa Ruissalon rakennuskannasta periytyykin tältä aikakaudelta, runsaan 150 vuoden takaa.
Kansanpuistoon saavuttuamme keskustelimme hetken Ruisrockin historiasta ja tapahtuman vaikutuksista Ruissalon luontoon. Ensi kerran Ruisrock järjestettiin Saaronniemen leirintäalueelle vuonna 1970. Jo kolmantena vuonna suuren suosion saavuttanut tapahtuma siirrettiin Kansanpuistoon. Tarkan suunnittelun vuoksi tapahtuman vaikutukset Ruissalon luontoon on todettu siksi vähäisiksi, että rokki saa edelleen raikua Kansanpuistossa.
Kansanpuistoon johtavan tien varrella olevan lehmuskujanteen totesimme kovin ränsistyneeksi. Kysymyksiä herätti, että miksi näitä lähes kuolleita puita ei poisteta. Syyllinen on erakkokuoriainen, jonka ainoa esiintymä Suomessa on Ruissalon saari. Laji on maailmanlaajuisesti uhanalainen ja siksi se onkin saanut tiukimmat mahdolliset suojelumääräykset. Erakkokuoriaisen asuttamia puita ei saa kaataa. Tämä onkin aiheuttanut suuria ongelmia saaren asukkaiden kanssa, koska kyseisen kuoriaisen asuttamia vanhoja jättitammia kasvaa huviloiden pihamailla.
Kasvitieteellinen puutarha oli seuraava etappi. Puutarhan lammet ovat erityisen mielenkiintoisia. Ensimmäisellä lammella saimme nähdä runsaasti vesiliskoja ja olipa yksi sukeltajakuoriainenkin herännyt talviunestaan. Toisella lammella yleensä taitavasti piileskelevä liejukana näyttäytyi kivasti kaikille. Liejukana on melko harvalukuinen pesimälaji Suomessa ja ensi pesintä Ruissalossa tapahtui vuosi sitten tällä samalla lammella. Myös rantakäärme näyttäytyi tällä lammella.
Puutarhan takaportin kautta jatkoimme jyrkkää nousua Ruissalon vanhimmalle luonnonsuojelualueelle, joka perustettiin vuonna 1933. Täällä näimme erään tammen rungolla keuhkojäkälää. Kyseinen laji on erityisen herkkä ilmansaasteille. Keuhkojäkälä todennäköisesti katosi Ruissalosta 1980-luvulla ja vasta viime aikoina on alkanut löytyä uusia esiintymiä. Samoin naava on palaamassa Ruissaloon oltuaan 40 vuotta sitten lähes kadoksissa. Nämä indikaattorilajit todistavat ilmanlaadun selvästi parantuneen viime vuosikymmeninä.
Tällä metsäosuudella havaitsimme vielä muutamia lehtolintuja. Sirittäjä, pikkusieppo, nokkavarpunen ja pikkutikka ainakin olivat äänessä. Vain pikkutikka myös nähtiin. Näiden lehtolintujen näkeminen yleensäkin tuottaa vaikeuksia tiheän lehvästön vuoksi.
Viimeinen kilometri tultiin ilman pidempiä pysähdyksiä. Kaikilla alkoi varmasti jalka painaa, olihan takana jo lähes seitsemän kilometrin lenkki. Ja vatsa ilmoitti energian vajauksesta, jota kohta pääsimme paikkaamaan Honkapirtin hernekeitolla.
